Kuvaamisesta kuolleen ihmisen talossa

Kuvaamisesta kuolleen ihmisen talossa

Halusimme ehdottomasti saada Kian haastetteluun hänen laajan kokemuksensa ja syvällisten näkemystensä takia. Kia kertoo edellisestä projektistaan, valokuvauksen nykytilanteesta ja nuorten tavasta nähdä maailmaa eri lailla.  

1. Kerro lyhesti kuka olet? 

Kuva: Johanna Laitanen

Kuva: Johanna Laitanen

Olen Kia Orama, 34-vuotias valokuvaaja ja taidekasvattaja.

2. Millainen valokuvaaja olit nuorempana?

Olen aina kuvannut tiloja ja paikkoja. Ihmisiä minun kuvissani näkyy hyvin harvoin. Nuorempana, aloittelevana valokuvaajana, keskityin kuvissani paljon yksityiskohtiin ja kuvani olivat abstraktimpia kuin nykyään.

3. Kuvaile millainen tyyli sinulla nykyään on valokuvaajana?

Kuvaan koteja sekä omissa projekteissani että työkseni. Omissa projekteissani tarinasta kuvan takana on tullut tärkeä. Kuviani voisi luonnehtia rauhallisiksi, tunnelmallisiksi ja tarinallisiksi.

4. Pidit hiljattain näyttelyn ”ANNI”. Millainen projekti tämä oli?

Projektissani ANNI olen dokumentoinut erään talon tarinaa vuoden ajan. Kuvasin talossa moneen otteeseen. Talon omistaja, vanha Anni-täti, oli kuollut juuri ennen kuin aloitin kuvaamisen. Kuvissani näkyy, kun talo pikkuhiljaa tyhjenee sukulaisten viedessä huonekaluja ja muita tavaroita pois. Projektia varten sain talon avaimen käyttööni sukulaisilta ja sain käydä talossa yksin kuvaamassa. Tämä oli lopputuloksen kannalta tärkeää. Kuvien näyttämönä on Annin talo, mutta projekti varsinaisesti kertoo ihmisen suhteesta taloon ja paikkaan. Koti kertoo paljon asukkaastaan, ja tässä projektissa myös sukulaisista, jotka hoivasivat ja huolsivat taloa Annin kuoltua.

Exterior - Kia Orama, sarjasta Anni

Exterior – Kia Orama, sarjasta Anni

5. Valitse joku näyttelyyn kuuluneista kuvista ja kerro siitä lisää.

Valitsen kuvan nimeltä ”Köynnös”. Kuva on otettu Annin lasikuistilla ja eroaa muista sarjan kuvista siten, että siinä ikkunasta hahmottuu myös ulkomaailma. Tarinalle lasikuisti on myös paikkana tärkeä, koska siinä Anni piti monenkirjavia muovikukkiaan ja siinä hän usein istui vilkuttamassa ohikulkijoille. Toin muovikukat lasikuistilta Galleria Huudon näyttelyyn, jossa ne olivat esillä installaationa.

Köynös - Kia Orama

Köynnös – Kia Orama

6. Näyttelysi kertoo osaksi ajan kulumisesta. Mihin suuntaan uskot valokuvaamisen olevan menossa?

Niin, aika ja ajan kuluminen on se, mihin valokuva vahvasti liitetään, ja se on aina ollut osana valokuvaa kautta historian. Valokuva tulee myös aina olemaan sisällöltään, teknisesti ja visuaalisesti vahva dokumentti siitä ajasta, jota se edustaa. Kaikkien kikkailuiden jälkeen luulen, että valokuvaus on löytänyt paikkansa, vaikkakin sen dokumentaarista voimaa kyseenalaistetaan kuvamanipulaation takia. Nykyvalokuvaa seuratessa mietin, että niissä näkyy tietty rauhallisuus ja hakeutuminen takaisin juurille, esimerkiksi mustavalkokuvaan, klassisiin kompositioihin ja kuvaajan ja kuvan kohteen väliseen kommunikaatioon.

7. Kuvaat paljon taloja, arkkitehtuuria ja sisustusta. Miksi?

En luule, että se mitä kuvaa, on tietoinen valinta, vaan enemmänkin intuitiivinen asia. Jo opiskeluaikoinani kuvasin erilaisia paikkoja: sukulaisten koteja, autioita kesämökkejä, tyhjiä teatteri- ja esiintymislavoja… Samoin kuin Anni-projektissa, koen, että paikat kertovat ihmisestä paljon, vaikka heitä ei fyysisesti kuvissa näekään.

Avain - Kia Orama, sarjasta Anni

Avain – Kia Orama, sarjasta Anni

Pöytä tumma - Kia Orama, sarjasta Anni

Pöytä tumma – Kia Orama, sarjasta Anni

Peikonlehti - Kia Orama, sarjasta Anni

Peikonlehti – Kia Orama, sarjasta Anni

Interior - Kia Orama, sarjasta Anni

Interior – Kia Orama, sarjasta Anni

8. Olet opettanut valokuvausta nuorilla ja pitänyt työpajoja lapsille. Mikä tässä on parasta?

Opettaminen tulee minulle jotenkin aika luontevasti ja pidän siitä todella paljon. Eniten minua opettamisessa kiehtoo innostus, jonka parhaimmassa tapauksessa saa aikaan oppilaassa. Uteliasuuden herättäminen ja tietynlainen aistien herkistäminen, ns. ”katsomaan oppiminen”. Innostus, se on parasta.

9. Voitko kuvailla, miten lapset näkevät maailmaa ja valokuvausta eri lailla kuin vanhemmat?

Ei ole klisee sanoa, että lapset ovat niin paljon suorempia ja rehellisempiä kuin aikuiset. Ja tämä myös näkyy opetuksessa. Lapset näyttävät nopeasti kyllästymisensä, kun taas aikuiset ovat tässä mielessä korrektimpia (onneksi!). Kaikissa ryhmissä on puolensa. Tällä hetkellä teen paljon työtä kehitysvammaisten kanssa, ja myös heidän kanssaan rehellisyys on aivan omaa luokkaansa. Pidän eri ryhmien kanssa työskentelystä, koska se tuo vaihtelua opetustyöhön ja sen mukana uusia haasteita. Kaikkien ryhmien kanssa toimii kuitenkin parhaiten se, että tuo itsensä esille juuri sellaisena kuin on. Kun opettaja uskaltaa heittäytyä, saa hän usein myös ryhmän mukaansa ja sen kautta kaikki voivat oppia jotain uutta.

Hylly, täynnä - Kia Orama, sarjasta Anni

Hylly, täynnä – Kia Orama, sarjasta Anni

Yläkerta, hella - Kia Orama, sarjasta Anni

Yläkerta, hella – Kia Orama, sarjasta Anni

Tyhjä - Kia Orama, sarjasta Anni

Tyhjä – Kia Orama, sarjasta Anni

10. Voitko lopuksi antaa nuorille valokuvaajille pari vinkkiä suuremman valokuvausprojektin toteuttamiseen?

Just do it! Olen viime aikoina miettinyt, mistä projektit oikein saavatkaan alkunsa. Miten Annista tuli ”projekti” eikä vain kuvia negatiivikansiossa? Se on sitä, että jokin asia on sinulle merkityksellinen, se vaivaa sinua, et voi lakata miettimästä sitä tai se kiehtoo sinua. Annin kotia kuvatessa kuvaussessioista ja siitä, että sain mennä taloon omin päin useaan otteeseen, tuli tärkeä prosessi. Halusin mennä takaisin taloon, se kiehtoi minua jatkuvasti. Projektit syntyvät eri tavoin eivätkä noudata mitään kaavaa. Joskus esimerkiksi projekti vaatii suunnittelua ennen itse kuvausta, kun taas toiset syntyvät kuin itsestään. Hyvä merkki on kai tietty kutina, että tästä voisi tulla jotain.

 

Kian näyttely ANNI on esillä 01.03 – 23.03.2013  galleriZEBRA:ssa Karjaalla.