Inspiraation entsintäretki Iberian niemimaalla

Inspiraation entsintäretki Iberian niemimaalla

Tällä kertaa meidän vieraskynään tarttui Anni Reponen, joka on tuttu Helsingin NVK-Weekendiltä vuodelta 2014.

Varmastikin suurimmalle osalle teistä Nuorista valokuvaajista valokuvaus muodostaa suuren osan identiteetistä. Jos se ei ole jo ammatti, se on erittäin vakavasti otettu harrastus ja varmasti haaveammatti. Tosin kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä, ja vaikka monelle on itsestään selvää, ettei valokuvaajan tie ole maailman helpoin. Ne tien kivenmurikat saattavat aiheuttaa joskus ylitsepääsemättömän itsekritiikin.

Valokuvaus voi olla intohimo, mutta ärsyttävät ajatukset pyörivät päässä, miten en tunnu ikinä olevan tarpeeksi hyvä. Toisilla tuntuu olevan aina paremmat välineet, osaavat käyttää photoshoppia taitavammin ja ottaa ne puhuttelevimmat muoto-, luonto- ja kuontalokuvat. Omat kuvat vaikuttavat lapsen tekeleiltä muihin verrattuna. Nämä tunteet ovat liiankin tuttuja niin minulle kuin varmasti todella monelle muullekin valokuvaajalle.

 madrid 113_2

Ronskisti laskien, valokuvaamiseni alkoi jo kauan sitten. Sinä aikana olen päässyt nauttimaan erittäin positiivisesta palautteesta, mutta myös hukkunut epävarmuuden aaltoihin omasta osaamisestani. Oman varmuuteni löytäminen tämän suhteen on ollut pitkän aikaa kuin nuoralla tasapainoilua. Valokuvaus on aina ollut minulle henkilökohtainen haaste jonka otan hyvin tosissani. Vastapainoksi omalle epävarmuudelleni valokuvaajana olen kokeillut vaikka mitä – sisältyen myös valokuvauslakon, kyllä, luitte aivan oikein. Lopulta hivuttautumiseen pois tasapainoilijan nuoralta tarvittiin muutto Euroopan etelälaidalle Madridiin. Vanha klisee piti paikkansa minun kohdalla – ”pitää matkustaa kauas nähdäkseen lähelle.”

En todellakaan osaa vastata, miksi piti muuttaa niin pirun kauas. Kysyttäessä vastaan jotain todella epämääräistä kulttuurielämästä ja lämmöstä, mutta se ei todellakaan ole koko totuus. Madrid inspiroi, Madrid sykkii, Madrid antaa minulle huomattavaa itsevarmuutta, sellaista mitä minulla ei ole pitkään aikaan ollut minkään asian suhteen. Ulkomailla asuminen on aina jollakin tavalla itsensä ylittämistä, riippumatta maasta tai siitä, onko paikallista kieltä osannut aiemmin vai ei. Uudessa ympäristössä itsensä ylittämisestä tulee jokapäiväistä. Konkreettisesti henkilökohtaisen taisteluni koin vuonna 2014. Asuin pienessä ikkunattomassa huoneessa Madridissa ilman suuntaa elämässä. Olin hämmentynyt ja ymmälläni, mitä tulisin tekemään. En osannut edes päättää, missä haluaisin asua, koska mikään paikka ei tuntunut tarpeeksi kodilta. Toiset ihmiset ja oma naama otti armottomasti päähän ja kameraan en todellakaan halunnut koskea. Lopulta sain itseäni niskasta kiinni, ja tehtyä päätöksiä, jotka osasin pitää. Saman vuoden syksyllä olin taistellut läpi Espanjan byrokratiahelvetin taskussani oleskelulupa ja yliopistopaikka.

terera ultima fin de semana 169 -1_3

Kokemuksien pohjalta voi alkaa rakentaa myös uuttaa valokuvaajan identiteettiä. Madrid on ollut minun voimavarani askel kerrallaan kohti itsevarmuuteni löytämistä niin ihmisenä kuin valokuvaajanakin. Osaan jo tietää, mitä tahdon ja sen, että se vaatii joskus vähän verta, hikeä ja kyyneleitä. Minä pystyn elämään Madridin kanssa, miksi en siis valokuvauksenkin kanssa? Minä todellakin haluan elää niiden kummankin kanssa.

Valokuvaukseen loppujen lopuksi pätee vain yksi sääntö: ”mene, tee ja tee se hemmetin ylpeästi”. Toisten töitä ei todellakaan kannata kurkkia asenteella: ”yhyy en osaa ottaa noin hyviä kuvia” tai ”hah, minä pystyisin tehdä paremmin”, se ei todellakaan auta. Omat menemiseni ja tekemiseni toteutin konkreettisesti tämän vudoen syyskuussa. Pidin oman ensimmäisen valokuvanäyttelyni, Madridissa tietenkin.

Mikä on ollut teidän kulmakivi itsevarmuuden / palavan inspiraation löytämisessä, kommentoikaa alle.

Lisää Annin kuvia ja kuulumisia voit seurata hänen Facebook-sivuilla.

Muista seurata myös NVK:ta Facebookissa ja Instagramissa!

valokuvat 001_2