Se oma juttu

Se oma juttu

Tällä kertaa meidän vieraskynään tarttui 29-vuotias pokerin pelaaja / valokuvaajan alku Janne Käyhkö. Hän kertoo omista kokemuksistaan, kuinka löytää ”se oma juttu”. Suosittelemme seuraamaan häntä Instagramissa le_jmk !

Koulusta valmistumisten alla monella nuorella on vaikea päätös edessään. Minne jatkaa seuraavaksi? Millä alalla työllistyy, mistä saa hyvää palkkaa ja erityisesti mikä itseä kiinnostaa?  Miten löytää ”se oma juttu”?

Alkuun lyhyt esittely itsestäni. Olen 29-vuotias valokuvaajan alku. Otin ensimmäisen kuvani järjestelmäkameralla noin 2 vuotta sitten ja siitä lähtien olen löytänyt itseni valokuvauksen parista, muodossa tai toisessa, lähes päivittäin. Varsinaiselta ammatiltani olen pokerinpelaaja / -valmentaja. Olen pitänyt yllä pokerinpelaajien keskuudessa suosittua blogia, jonka aloitin vuonna 2007 vähän aikaa sen jälkeen kun olin saanut elämäni ensimmäisen rahallisen talletuksen pokerisivulle, suuruudeltaan 50 dollaria. Tuolla hetkellä olin motivaation puutteesta kärsivä opintotuella elävä yliopisto-opiskelija, jolla oli haave moottoripyörästä seuraavalle kesälle.  Opiskelin matematiikkaa, jonka voin sanoa olleen täysin väärä ala itselleni vaikka peruskoulussa ja lukiossa se oli ollutkin vahvin aineeni.

Vaikka Suomessa on pätevä koulutusjärjestelmä, niin mielestäni koulutusjärjestelmän kautta sen oman jutun löytäminen on vaikeaa. Oppiaineiden käytännön sovelluksia on vaikea nähdä. En itsekään tiennyt mitä lukion jälkeen tekisin. Kävin työvoimatoimiston neuvonnassa, jossa kysyttiin kysymykset ”Missä olet mielestäsi hyvä?” ja ”Missä olit hyvä lukiossa”. Kysymyksiä joilla ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Se oikea kysymys on, missä haluaisit tulla hyväksi ja minkä eteen olet halukas käyttämään vapaa-aikaasi?

Malcolm Gladwell toteaa Outliers- teoksessa, että ihmiseltä menee n. 10 000 tuntia tietyn asian täydelliseen hallitsemiseen omien kykyjensä rajoissa. Tämän valossa tuntuu varsin tyhmältä asettaa työllisyystilanne, palkka, muiden mielipiteet tai mikään muukaan asia oman mielenkiinnon edelle. Palkka seuraa menestystä, ei toisinpäin.  Menestyksen lähtökohtana on se, että nautit siitä mitä teet. 

237

Valokuvausharrastuksesta ammatti

Teen nyt rohkean olettamuksen ja oletan, että suurimmalle osalle tämän artikkelin lukijoista valokuvaus on se oma juttu. Miten sitten kääntää tämä harrastus ammatiksi? Itseoppineena valokuvaajana ilman alan koulutusta ja verkostuitumiseni tason ollessa vielä varsin puutteellinen, olen itsekin tämän ongelman äärellä. Lähtökohtana on ymmärtää valokuvauksen koostuvan useasta eri osa-alueesta, näistä on osattava tunnistaa ne omat vahvat & heikot osa-alueet ja jatkuvasti kehitettävä erityisesti niitä heikkoja. Valokuvauksen monista osa-alueista olen huomannut yhden tärkeän, minkä kanssa monet lahjakkaat nuoret valokuvaajat tuntuvat olevan ongelmissa. Tämä on markkinointi.

Moni nuori kuvaaja aloittaa uransa julkaisemalla kuviaan someen ja positiivisen palautteen rohkaisemana perustaa omat somekanavat kuvillensa. Kuvaaja jää odottamaan asiakkaiden yhteydenottoa, mutta positiivisesta palautteesta huolimatta asiakkaita ei näy eikä kuulu. Missä mentiin pieleen?

Etenkään valokuvausuran alussa henkilö ei voi olettaa asiakkaiden tulevan hänen luokseen, vaan kuvaajan pitää itse mennä asiakkaiden luo – olematta kumminkaan liian tyrkky. Kuvaajan menestymisen kannalta on tärkeää tunnistaa hänen potentiaaliset asiakkaansa ja löytää keino saavuttaa heidät. Lähtökohtaisesti kuvaajan potentiaaliset asiakkaat ovat hänen lähiympäristönsä asukkaat ja yritykset. Somen kautta hyvä markkinointikanava paikallisten tavoittamiseksi on alueen viralliset some-sivut. Yhteistä tätä kanavaa seuraaville ihmisille on se, että he kokevat ylpeyttä asuinpaikkakuntaansa kohtaan.  Onnistuessasi välittämään tämän saman ylpeyden asuinpaikastasi ottamissasi ja jakamissasi kuvissa, asuinpaikkakuntasi ihmiset näkevät että jaat heidän kanssaan saman arvon. Tämä on brändisi näkökulmasta erittäin arvokasta. Jos haluatte malliesimerkin, seuratkaa Tampereen kaupungin facebook ryhmää ja Mikko Vareksen toimintaa.

1049

Ei pelkästään SOME

Verkostoituminen valokuvaajana on erittäin tärkeää muunkin kuin somen kautta. Ihmisten päätöksentekoprosessissa henkilökohtainen positiivinen kokemus tai läheisen suositus ovat edelleen merkittäviä tekijöitä, erityisesti silloin kun kyseessä on tuotteen sijasta palvelu (kuten valokuvaus). Esimerkiksi itse toimin heinäkuussa paikallisen SUP-yrityksen valokuvaajana. Yksittäisten ihmisten ja ryhmien lisäksi yrityksen palveluita käyttävät mm. polttariryhmät ja yritykset. Kaikki nämä kontaktit ovat aloittelevana valokuvaajana minulle erittäin arvokkaita ja voi avata ovia monenlaisiin keikkoihin. Olen liikunnallinen ihminen ja pidän ihmisten kanssa puuhastelusta, joten valokuvauksen yhdistäminen SUP-lautailuun oli minulle hyvin luonnollinen ratkaisu. Otin sähköpostitse yhteyttä yritykseen ja ehdotin molempien osapuolien kannalta win-win ratkaisua ja sain valokuvaushommia kesäksi. Mieti mihin asioihin voisit itse yhdistää valokuvaamisen.

102-5

Ole rohkea

On hyvä kokeilla siipiään nuorena. Elämiskustannukset eivät ole vielä kovin suuret ja niiden kompensoimiseen monet saavat opintotukea ja –lainaa. Myöhemmällä iällä elämiskustannukset tuppaavat nousemaan ja perhe-elämässä turva-käsitteen merkitys on – ymmärrettävistä syistä – niin suuri, että individuaalinen taivaanrannan tavoittelu vaihtuu lähinnä sängynpuoliskolla ”mitä jos?” -tason haaveiluksi.

Jos siis nautit valokuvaamisesta ja mietit harrastuksen kääntämistä sivutuloksi tai ammatiksi, sitoudu hommaan täysillä ja selvitä mihin omat rahkeet riittää. Opiskele ja harjoittele valokuvauksen eri osa-alueita jatkuvasti, etsi kanavat minkä kautta voit ottaa vastaan ja antaa kehittävää kritiikkiä, etsi omaa tyyliäsi ja löydä asiakkaasi.

Kun minulta kysytään mitä teen työkseni, en koskaan oikein osaa vastata. Tienaan elantoni pokerilla, mutta se ei tunnu minusta työltä koska pidän sen tekemisestä. Toisaalta olen tehnyt paljon työtä sen eteen, koska se ei tunnu työltä. Työni parissa en ole kokenut juurikaan stressiä. Mielestäni nämä ominaisuudet kertovat siitä oikealla alalla työskentelystä. Tuntuuko sinusta valokuvauksen parissa samalta?

Processed with VSCOcam with a6 preset