Luonto inspiraation lähteenä

Luonto inspiraation lähteenä

On tavanomainen heinäkuinen aamu astuessani ovesta kymmenasteiseen ulkoilmaan kamerareppuni kanssa. Juuri horisontin yläpuolelle noussut aamuaurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ilmassa on vielä yön jäljiltä usvan tuntua. Hengitän syvään mesiangervon tuoksua ja suuntaan kulkuni metsään, vaikken vielä tiedä mikä on matkani määränpää. Ei minun vielä tarvitsekaan tietää, sillä luonto kyllä tarjoaa kuvausideoita.

Luontokuvauksessa pidänkin erityisesti siitä, että se on niin vapaamuotoinen ja monipuolinen harrastus. Mahdollisuuksia on monia, voi erikoistua kuvaamaan omaa kiinnostuksen kohdettaan, lintuja, maisemia, makromaailmaa tai tähtiä. Tai sitten kuvata vähän kaikkia osa-alueita mahdollisuuksien mukaan, kuten minä teen. Yleisluontokuvaajan välineistö (kamera ja avoimet silmät) on kevyt kantaa mukanaan, joten pidemmätkin retket ovat mahdollisia.

artikkeli3

Luonto ympärillä

Minun ei tarvitse lähteä kauas löytääkseni itseni keskeltä luontoa, sillä pääsen sinne suoraan ulko-ovesta. Luonto ympäröi minua joka puolella mihin suuntaan lähdenkin. Se on yksi maalla-asumisen suurista eduista, josta jaksan luontoharrastajana olla aina yhtä kiitollinen. Luonnon keskellä asuminen avaa monia mahdollisuuksia luontokuvaajan näkökulmasta, sillä kuvauskohteita on tarjolla ympäri vuorokauden aivan pihapiirissä varsinkin kesäaikaan, jolloin valoa on runsaasti ja eläimet ovat vilkkaimmillaan. Lisäksi tähän vuodenaikaan auringonnousut ja –laskut ovat näyttäviä kuvauskohteita.

Toisaalta ei tarvitse edes asua keskellä luontoa saadakseen luontokuvia. Usein kuvauspaikan löytäminen tuntuu olevan suurempi ongelma kuin mitä se oikeasti onkaan. Luontokuvaajalle kyllä löytyy kuvattavaa aina ja joka paikassa ympäri Suomea, kaupunkiekosysteemit ovat siinä loistavia esimerkkejä monipuolisineen lintu-, kasvi- ja eläinlajistoineen. Ei ehkä tulisi helposti ajatelleeksi, että useimmat Suomen kaupungeista ovat täynnä erilaisia viheralueita, joissa voi harrastaa luontokuvausta aivan yhtä hyvin kuin keskellä maaseutumaisemia.

Luontokuvan raja on häilyvä, joskus kuva kaupunkimaisemasta lokkeineen saatetaan mieltää luontokuvaksi. Ei siis todellakaan tarvitse matkustaa kauas kaupungista metsän keskelle saadakseen luontokuvia. Hyvä luontokuvaaja löytää kuvattavaa kaikkialta missä liikkuukin, vaikkei matkustaisikaan kotipihaa kauemmaksi. Se tekeekin tästä kuvausmuodosta helposti lähestyttävän.

artikkeliin6

Hetkiä ja valonsäteitä

Monien suusta kuultavaa kysymystä ”Missä voisin kuvata?” tärkeämpi kysymys kuuluukin että milloin ja miten kuvata. Kuvaamisen ajoitusta ei välttämättä mietitä ollenkaan. Usein huonossa valossa, kuten liian kirkkaassa auringonpaisteessa, kuvan lopputulos on lattea, mikä voisi olla upea esimerkiksi aamu- tai ilta-auringossa. Tämä on tärkeää muistaa erityisesti maisemakuvauksessa, missä kohdemaisema on yleensä melko mitätön ilman valon luomaa tunnelmaa, sillä passeli valaistus tekee takapihastakin satujen puutarhan.

Ajoitus onkin oikea vastaus tähän aikaiseen luontoretkeeni. Pidän aamun valosta luontokuvissa ja olen valmis nousemaan jopa aikaisin aamuyöstä pelkästään auringonnousun takia. Varsinkin loppukesän ja syksyn aamu-usvat ovat niin harvinaista herkkua luontokuvaajalle, että silloin en nuku pitkiä yöunia. Toisinaan taas on niitä öitä, jolloin en nuku ollenkaan, vaan heti auringonlaskun kuvattuani odotan jo auringonnousua. Illan ja aamun valo tuovat kuviin sellaista tunnelmaa, että välillä voi uhrata yöunensa kuvien eteen.

Minua ei haittaa yhtään, että yöunet jäivät tänäkin aamuna lyhyeksi. Päinvastoin, aikaiset luontoretket ja lenkit tuovat aina yhtä hyvän fiiliksen. Valo, joka tällä hetkellä välkkyy reittini varrella vanhan kuusimetsän aluskasvillisuuden pinnalla, on kullanväristä. Se pilkistelee leikkisästi puiden välistä ja hajoaa aamu-usvassa sadoiksi säteiksi saaden tutun metsäpolun näyttämään ihan vieraalta. Tajuan tuijottavani keskellä polkua istuvaa jänistä suoraan silmiin. Kuuluu kevyt tömähdys ja se on jo poissa. Siinä hetkessä olen todellakin varma siitä, että luonto on loputon aarrearkku valokuvaajalle. Kuvattavat kohteet eivät lopu koskaan, eivät edes samasta ympäristöstä. Koskaan ei voi tietää, mitä metsässä tulee vastaan seuraavalla kerralla. Voin kulkea samaa metsäpolkua pitkin satoja kertoja, ja silti en tiedä mitä edessä odottaa.

Hyviä kuvaustilanteita tulee yllättäen, mutta ne voivat olla ohi jo parissa sekunnissa, aina ei ehdi edes reagoida koko tilanteeseen. Viettämällä paljon aikaa luonnossa saakin suuremmalla todennäköisyydellä taltioitua kuvakennolle upeita hetkiä, sillä ne eivät tule aina silloin kun itse haluaisi. Joskus niitä upeita hetkiä joutuu odottamaan kauan, ja toisinaan tosi kauan ennen kuin onnistaa.

Hyvä esimerkki on piilokojussa istuminen, varsinkin jos ei ole missään turistipiilokojussa missä karhuja esiintyy joka yö. Useimmat ”tee-se-itse” -piilokojuyöt ovat pelkkää turhaa odottamista, toisinaan taas odotus palkitaan peurojen ilmestyessä paikalle. Epäonnistuneet retket kuuluvat tähän lajiin yhtä vahvasti kuin onnistuneetkin. Eikä ”turha” piilokojuyö ole välttämättä turha, samalla reissulla saattaa saada kuvia esimerkiksi nousevasta auringosta ja aamu-usvasta (joko taas palattiin lempiaiheeseeni). Termarillinen kahvia repussa kruunaa jokaisen piilokojussa vietetyn yön, tulipa kuvia peuroista taikka auringonnoususta.

artikkeliin

Talsittuani metsäpolun päähän saavun niitynlaitaan. Kiipeän niitynreunaa pitkin ylös mäen korkeimmalle kohdalle ja katson ympärilleni. Välillä tuntuu että kiireiden keskellä on vaikeaa pysähtyä ja avata silmiään ympäröivälle kauneudelle. Pysähdyn hetkeksi luonnon hiljaisuudessa. Olen tässä hetkessä, seison mäen laella aamukasteisessa heinikossa ja katselen kauemmaksi utuiselle järvelle. Tuulenvire käväisee kasvoillani ja vastarannalta kantautuvista äänistä tiedän mustarastaan heränneen. Nappaan kuvan edessäni näkyvästä maisemasta. Yksi uusi kuva luontokuvien kokoelmiini ja yksi uusi hetki muisteltavaksi.

Hetket ovat minulle tärkeitä luontoa kuvatessani. En pelkästään taltioi kuvia, vaan nautin jokaisesta ainutlaatuisesta hetkestä luonnossa ollessani, sillä sekä luonto että valokuvaaminen ovat minulle tärkeitä. Kuvatessani luontoa opin luonnosta uusia asioita, ja luonnossa kulkemalla kehityn paremmaksi luontokuvaajaksi.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

artikkeli1

Oi maamme Suomi

Puikkelehtiessani viljapellon poikki mutkittelevaa uraa pitkin mieleeni muistuu lapsuuden piiloleikit koiranputkimeressä. Edessäni avautuva peltomaisema punaisine rakennuksineen on tyypillinen suomalainen maisema. Valokuvaan mielelläni juuri suomalaista luontoa, sillä se on osa minua. Omaa kulttuuria on helppo käyttää luontokuvauksessa, sillä se on tuttua, turvallista ja mikä tärkeintä, se on lähellä.

Järvimaisemat, havumetsät, talviset tunturit, yöttömät yöt ja suot hiljaisineen asukkaineen, ne kaikki ovat asioita joista tunnistaa suomalaisen luonnon, ja jotka varmasti koskettavat jollakin tapaa jokaista suomalaista. Kuvatessani suomalaista luontoa en toteuta pelkästään itseäni, vaan myös suomalaisuutta, ja vahvistan sitä kautta kulttuuria jonka keskellä saan elää.

Luonto inspiroi minua yhdistelemään valokuvauksen eri muotoja. Minua kiehtoo sekä luonnon että ihmisten kuvaaminen, joten toisinaan otan potretteja miljöössä, jos satun liikkumaan ulkona muiden henkilöiden kanssa. Tällaisia kuvia kuvatessani rajaan aiheeni usein ihmisen ja luonnon kohtaamiseen.

Nykypäivänä on paljon ihmisiä jotka eivät arkipäiväisessä elämässään tule kohdanneeksi luontoa millään tavalla, mutta toisaalta on myös paljon ihmisiä jotka elävät päivittäin luonnon yhteydessä. Ja sitten on ihmisiä jotka turmelevat tietämättään luontoa, ja ihmisiä jotka edistävät luonnon hyvinvointia. Mielestäni nuo kaikki ovat mielenkiintoisia kuvauskohteita, sillä niissä ilmenee erilaista asennetta luontoa kohtaan. Toisinaan tällaisessa ihmisen ja luonnon suhteesta kertovassa kuvassa ei tarvitse edes näkyä ihmistä, sillä ihmisen kädenjälki luonnossa voi olla jopa tehokkaampi ilmaisukeino.

artikkeliin4

Ihmisen kädenjälki näkyy täälläkin, missä nyt olen. Ympärilläni, missä aiemmin oli vanhaa kuusimetsää, on nyt avaraa ja lähes puutonta keväisen puunhakkuun seurauksena. Siellä täällä seisoo harvakseltaan mäntyjä ja maa on risukon peitossa. Enää ei ole tiheää metsää estämässä näkyvyyttä järvelle, joten voin nähdä tyyneen vedenpintaan heijastuvat vastarannan kesämökit. Pilvetön taivas saa vedenkin näyttämään syvänsiniseltä.

Saan inspiraatiota tietysti myös kaikesta kauniista mitä luonto tarjoaa. Puhdas luonto on vaan niin kaunista ja kiinnostavaa, ettei siinä enää muuta tarvita kuin kamera tallentamaan luonnon eri ulottuvuuksia. Kaikki kohteet pienimmistä sammaleista laajoihin järvimaisemiin oikein kutsuvat kauneudellaan valokuvaajaa.

Istahdan kannonnokkaan ja kaivan repusta termarin. Jään seuraamaan auringon kohoamista taivaankannelle kahvia siemaillen. Annan auringon lämmön kiivetä kasvoilleni ja rentoutan mieleni. Luonto ja minä, matkassani kamera ja termarillinen kahvia.

Uskomattoman inspiroivaa.

Lisää Bertan kuvia löytyy Instagramista.