Kurkistus kameran kuvaustiloihin

Kurkistus kameran kuvaustiloihin

Kamerasta löytyvät kuvaustilat voivat olla jo tuttu juttu valokuvaajalle ennen järjestelmäkameran hankintaa. Vakio automaattitilan lisäksi suurimassa osassa digikameroista tulee mukana jonkinlaiset eri tilanteisiin tarkoitetut automaattiset kuvausasetukset. Tämä auttaa siirtymisessä kameramallista toiseen. Laajasta kuvaustilojen tarjonnasta huolimatta  saattaa olla silti epäselvää, mikä olisi hyvä tila mihinkin tilanteeseen.

Kuvaustilat jaetaan karkeasti peruskuvaukseen ja luovaan kuvaukseen. Ainoa ero peruskuvauksen automaattitiloilla ja luovalla kuvauksella on se mitä asetuksista kamera hallitsee ja mitä kuvaaja.

Riippuen kameran valmistajasta ja mallista, valintakiekosta saattaa löytyä enemmän tai vähemmän eri tilanteille tarkoitettuja kuvaustiloja. Enemmän ammattikäyttöön suunnatuissa kameroissa saattaa jopa puuttua osa tai kaikki automaattiset kuvaustilat. Osalla kameroista on mahdollista myös kuvata videota.

Luovan kuvauksen kuvaustilat ovat kuitenkin vakio kamerassa kuin kamerassa. Muoto-, maisema-, lähi-, ja urheilukuva ovat peruskuvauksen yleisimmät vaihtoehdot.

*Tässä artikkelissa käydään läpi kamerasta useimmiten löytyvät kuvaustilat.

Peruskuvaus

Peruskuvauksen kokonaan automaattiset tilat ovat tarkoitettu tiettyjä kuvaustilanteita varten. Näissä kamera säätää asetukset kuvaajan puolesta kunkin tilan ja tilanteen mukaan.

On hyvin helppo arvata mitä tilannetta jokainen valintakiekossa sijaitseva ikoni edustaa, esim. ihmisen pää kuvaa muotokuvausta.

Peruskuvauksen vaihtoehdot osoittautuvat käteviksi jos tai kun kuvaaja ei ole varma kuinka kameran asetukset asetetaan sopivaksi sen hetkiseen tilanteeseen. Erityisesti järjestelmäkameran ensikäyttäjälle peruskuvauksen tilat saattavat helpottaa kuvausta kameran tutustumisvaiheessa.

Täysautomaatti

Yleensä merkitty vihreällä neliöllä, jossa saattaa lukea auto (vihreä ruutu A+ kuvassa).

Täysautomaatti tilassa kamera analysoi kuvaustilanteen ja säätää asetukset siihen sopivaksi, joten kuvaajan ei tarvitse kuin painaa laukaisinta. Täysautomaatti tilassa kameran sisäänrakennettu salama on päällä, joka kameran tulkittua kuvan vähävaloiseksi pomppaa esiin.

Osa voi ajatella täysautomaatin käyttöä häpeäksi, mutta tätä se ei mielestäni ole. Joskus on tilanteita joissa kikkailulle ei ole aikaa tai tarvetta. Tällöin pelkän napin painallus hyvälaatuisen kuvan saamiseksi on kätevä valinta. Hyvä esimerkki: ojennat kameran henkilölle, joka ei ole ennen käyttänyt järjestelmäkameraa, eikä aikaa ole kertoa kaikkia kameran teknisiä omaisuuksia.

Salama pois

Automaattinen valokuvaus ilman salamaa; tarkoitettu kun salamavalokuvaus ei ole sallittua. Tällainen tilanne saattaa tulla eteen esim. eläintarhoissa, taidegallerioissa tai museoissa. Tila on muutoin täysin sama kuin täysautomaatti paitsi salama ei vain ole käytössä.

Muotokuva

Muotokuva tilassa kamera epäterävöittää taustan, jotta kuvattu henkilö korostuu. Myös ihonsävyt ja hiukset näyttävät pehmeämmiltä.

muotokuva

Maisemakuva

Maisemakuva on tarkoitettu kun valokuvattavana ovat laajat maisemakuvat tai kuvaaja haluaa tarkentaa sekä lähellä että kaukana olevat kohteet.

maisema

Urheilukuva

Urheilukuva on tarkoitettu nopean tilanteen tai liikkuvan kohteen kuvaukseen, mm. urheilutapahtumat, ajoneuvot tai leikkivät lapset.

Lähikuva

Lähikuva on tarkoitettu pienten kohteiden kuvaamiseen erittäin läheltä, esim. kukat ja hyönteiset. Kuvaustilaa voi ja kannattaakin hyödyntää makro-objektiivin kanssa.

Lähikuva

 

Kaiken kaikkiaan yllämainitut kuvaustilat ovat kaikki täysin automaattisesti toimivia, joiden ainoa ero on niiden tarkoitus eri kuvaustilanteille.

Monet peruskuvauksen kuvaustilat ovat asetuksiltaan kameramallien kesken samanlaiset, mutta saattavat kuitenkin toimia hiukan eri tavoin. Lue siis aina oman kameran mukana tullut ohjekirja, niin tiedät tarkalleen mitä kuvaustilat tekevät kuvalle.

Luovakuvaus (puoliautomaattiset ja manuaali)

Luovan kuvauksen vaihtoehtoihin kuuluvat puoliautomaattiset tilat, jolloin kamera säätää osan asetuksista ja kuvaaja loput. Mukana myös tulee täysin manuaalinen tila, jolloin kuvaaja hallitsee kaikkea kameran asetuksia.

Puoliautomaattiset vaihtoehdot antavat enemmän säätömahdollisuuksia kuin peruskuvauksen automaattiset kuvaustilat, mutta kuitenkin käyttää kameran kykyä analysoida tilanne kuvaajan puolesta osaksi.

Luovan kuvauksen kuvaustilat ovat hyödyllisemmät jo kehittyneemmälle kuvaajalle. On tärkeää, että kuvaaja ymmärtää kuinka kameran suljin, aukko sekä ISO-arvoa käytetään onnistuneen kuvan saamiseksi. Vaikkakin automaattisissa tiloissa käsitellään myös valotuksen kolmiota, silloin kamera säätää nämä sopivaksi.

P niin kuin Program, eli Ohjelmoitutila

Kamera säätää valotusajan (suljin) ja aukon (f-arvo) kuvaajan puolesta. Kaikki muut asetukset ovat kuvaajan säädettävissä, mukaan lukien ISO-arvo (ellei tämä ole asetettu automaattiseksi).

Ohjelmoitu ja täysiautomaattitilan ero on että ohjelmoitutilassa vain valotusaika ja aukko ovat automaattisia, mutta muut kameran asetukset kuten salaman voi säätää manuaalisesti.

S / Tv: Shutter priority tai Time value, eli Valotusajan esivalinta

Valotusajan esivalinta antaa kuvaajan säätää kameran valotusajan (suljin) ja kamera säätää sopivan aukon tilanteeseen. Valotusajan lisäksi kameran muut asetukset ovat täysin kuvaajan päätettävissä.

Tilassa voi vaikuttaa siihen miten liikkeet näkyvät kuvassa. Tämä on oiva tapa saada nuo ohi kiitävät autot pysähtymään paikalleen tai juoksevan veden liikkeet näyttämään sametilta.

TV

Valotusajan esivalinta on hyvä silloin kun valotusajan säätö on kuvaajalle tärkeämpi kuvan onnistumisen kannalta ja kameran aukolla (kuvan syväterävyydellä) ei niinkään ole merkitystä, mm. urheilun, tanssin ja muiden liikkuvien kohteiden valokuvaukseen.

Senpä takia sanoisin valotusajan esivalinnan olevan peruskuvauksen urheilu-kuvaustilasta edistyneempi vaihtoehto.

A / Av niin kuin Aperture priority tai Aperture value, eli Aukon esivalinta

Aukon esivalinta antaa kuvaajan säätää kameran aukon (f-arvo) ja kamera huolehtii valotusajan sopivaksi. Taas kerran kameran muut asetukset ovat täysin kuvaajan päätettävissä.

Aukon esivalinta käy muotokuvia kuvattaessa tai tietyn kohteen erottamiseen, muuten sekalaisesta taustasta. Myös maisemakuvauksessa tai muissa tilanteissa, joissa kuvan etu- ja taka-alan molempien on näytettävä tarkalta. Aukon esivalinta mahdollistaa siis kuvaajan keskittyä syväterävyyden luomiseen, kun kamera hoitaa valotusajan kuvaajan puolesta.

AV1

f/5,0 – laaja kamera aukko

AV2

f/32 – kapea kameran aukko

Aukon esivalinta on myös sopiva tilanteissa joissa valaistus vaihtuu paljon ja valotusajan säätö jokaista otosta varten olisi manuaalisesti hankalampaa.

Tämän takia aukon esivalintaa voi sanoa peruskuvauksen muoto- ja maisemakuvauksen edistyneemmäksi vaihtoehdoksi

M niin kuin Manual, eli Manuaali

Manuaalitilassa kuvaaja pystyy säätämään kameran valotusajan (suljin), aukon (f-arvo), sekä muut asetukset itse. Manuaali on kaikista palkitsevin, koska kuvaaja päättää kuinka asettaa kamera oman näkemyksen mukaan. Manuaalin käyttö vaatii kuitenkin harjoittelua.

Oman kokemuksen kautta olen huomannut että vaikka puoliautomaattiset kuvaustilat ovat parempi vaihtoehto kuin kokonaan automaattiset, eivät nämäkään aina tuo sitä toivottua lopputulosta.

Manuaalin opettelu voi aluksi vaikuttaa työläältä; koska kuvaaja itse asettaa sulkimen, aukon ja muut asetukset on myös enemmän huomioon otettavaa ja muistettava. Harjoituksen myötä manuaalitilan hallinta tulee kuitenkin olemaan helppo nakki, todennäköisesti myös lempitila millä valokuvata.

Lopuksi

On hyödyllistä oppia oman kameran mukana tulevien kuvaustilojen käyttö, koska näin kuvaaja osaa arvioida tehokkaasti kunkin kuvaustilanteen ja sen, mikä tila sopii juuri siihen.

Manuaalitilan käyttöön voi juurtua, ajatellen että oikea kuvaaja säätää kaiken itse. Silloin tällöin myös itse sorrun tähän ajattelutapaan. Näin tapahtuessa on hyvä muistuttaa itseään että muut kuvaustilat, varsinkin puoliautomaattiset, ovat kamerassa tarkoituksella. Ei siis ole mikään häpeä käyttää valintakiekon muitakin tiloja jos niille on tarve.

Huom: riippumatta siitä minkä kuvaustilan valitset, ei tämä vaikuta kuvan tarkennustapaan. Kuinka tarkennat kuvan, automaattisesti tai manuaalisesti, valitaan objektiivista. Eli jos haluat tarkentaa kuvan manuaalisesti, onnistuu tämä peruskuvauksen automaattitiloissakin.