Tulevat tapahtumat

Täältä löydät tietoa tulevista tapahtumista. Toivottavasti löydät listasta itseäsi kiinnostavia leirejä, workshopeja tai kuvakävelyitä. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kaikki nuoret kuvaajat taitotasosta riippumatta. Tervetuloa mukaan kuvaamaan ja tutustumaan muihin samanhenkisiin nuoriin!

 

NVK Photowalk 20.5.

Kiinnostaako sinua katu- tai miljöökuvaus, mutta et tiedä mistä aloittaa? Oletko harrastanut valokuvausta jo jonkin aikaa, mutta kaipaisit samanhenkistä kuvausseuraa? Haluaisitko nähdä lähiseutusi uusin silmin ja tutustua paikkakuntasi mielenkiintoisimpiin kuvauskohteisiin?

Photowalk eli kuvakävely on matalan kynnyksen väylä tulla tutustumaan NVK:n toimintaan. 
Tapahtumassa keräännytään porukalla yhteen, kävellään rennolla tahdilla muutaman kilometrin mittainen lenkki ja kuvataan kaikkea mielenkiintoista vastaantulevaa vaihtelevissa lokaatioissa. Kävelyn päätteeksi voidaan mahdollisuuksien mukaan käydä myös valokuvanäyttelyssä tai vaikka kahvilla tutustumisen merkeissä.

Photowalkeille on varattu vuonna 2017 kaksi virallista päivää. Näinä ajankohtina kuvakävely järjestetään ensisijaisesti Helsingissä, mutta mahdollisuuksien mukaan myös muissa NVK:n Local-kaupungeissa. Näiden päivien tarkat aikataulut ja kävelyreitit ilmoitetaan myöhemmin.

Virallisten Photowalk -päivien lisäksi kuvakävelyitä järjestetään myös muina ajankohtina eri kaupungeissa ympäri Suomen. Näitä tapahtumia järjestävät NVK:n Local-vetäjät, ja näistä ilmoitetaan aina erikseen. Jos haluat pysyä ajan tasalla kaikista NVK Localien photowalkeista ja muista tapahtumista, seuraa NVK:ta somessa ja liity sinua lähimmän NVK Local -kaupungin Facebook-ryhmään.

Photowalk -tapahtuma on aina maksuton, ja kuvata voi järkkärillä, puhelimella, polaroidilla tai millä tahansa kameralla.


NVK Weekend Orivesi 16.-18.6.

Aiemmin Tampereella järjestetty weekend muuttaa tulevana kesänä Oriveden upeisiin maalaismaisemiin.
Perinteikäs ja kulttuurillisesti merkittävä Oriveden opisto tarjoaa loistavat puitteet viikonlopun mittaiselle valokuvausleirille. Viikonlopun hintaan (145 €) sisältyy majoitus ja ruokailut.

Orivedellä panostamme erityisesti miljöö-, maisema- ja studiokuvaukseen sekä kuvankäsittelyyn.

 

NVK Kesäleiri 29.7.-5.8.

Oletko aina halunnut päästä kuvaamaan studiossa? Kiinnostaako henkilökuvaus miljöössä vai oletko enemmän katu- tai maisemakuvaaja? Oletko kiinnostunut valokuvausharrastuksesta mutta kameran asetukset eivät ole aivan hallussa, vai oletko jo kuvannut pidempään, mutta kaipaat haastetta ja uusia lähestymistapoja valokuvaamiseen? Tai kenties haluat vain tulla viettämään mukavaa kesäviikkoa kameran ja samanhenkisten ihmisten kanssa?

Joutsenon opiston luonnonkauniissa ympäristössä järjestettävä NVK Kesäleiri on kaikkea mitä valokuvaaja voi toivoa: päivittäin vaihtuvia kuvausteemoja ja -tehtäviä, ammattikuvaajien luentoja, kuvankäsittelyn saloihin pureutumista, mallinohjausta sekä vapaamuotoista illanviettoa ja muihin kuvaajiin tutustumista. 

Leirin aikana saat kokemusta valokuvauksen eri osa-alueista ja mukana kulkevat mallimme laittavat itsensä täysillä likoon osallistujien puolesta. Aiempaa kokemusta henkilökuvauksesta ei tarvita, sillä taitavia mallejamme kuvaavat mielellään niin vasta-alkajat kuin kokeneemmatkin konkarit.

Viikon päätteeksi koostamme jokaiselle leiriläiselle monipuolisen portfolion leirin aikana otetuista valokuvista.

Opiston atk-luokan tietokoneet on varustettu asianmukaisilla kuvankäsittelyohjelmilla (Adobe Photoshop ja Lightroom), joten omaa läppäriä ei välttämättä tarvita.

Leirin vetää Nuorten valokuvaajien tiimi, mutta ilmoittautuminen tapahtuu Joutsenon Opiston Taidekesän internetsivujen kautta osoitteessa www.joutsenonopisto.fi/taidekesa.


NVK Weekend Helsinki 25.-27.8.

Helsingin urbaanissa ympäristössä  järjestettävä viikonloppuleiri kutsuu mukaan erityisesti katukuvaajia, sekä henkilö- ja studiokuvaamisesta kiinnostuneita.
Viikonlopun hintaan (99 €) sisältyy ruokailu, mutta majoitusta emme valitettavasti pysty tarjoamaan.

 

NVK Photowalk 16.9.

Tule viettämään hauska päivä yhdessä kuvaten ja lähiympäristöä ihmetellen! NVK Photowalkeja järjestetään tänä päivänä samaan kellonaikaan ympäri Suomen. Osallistuminen ja maksutonta ja mukaan on helppo tulla.

 

Leave a Reply