Jokainen on varmasti silloin tällöin pysähtynyt yöllä ihastelemaan hämyisiä, usvaisia maisemia, tai syysyönä taivaan halki kajastavaa Linnunrataa, ja ihastellut yön mystistä kauneutta. Moni on varmaan myös yrittänyt kuvata näkymiä, mutta harmistunut siitä, että öiden hämärimpinä hetkinä kuvat ovat rakeisia, suttuisia tai muuten vain jotain ihan muuta, miltä silmällä näytti. Yökuvaaminen on oma taitolajinsa, ja sen opittua hämärien tunnelmien taltioimiseen voi jäädä pian koukkuun!
Yöt ja niiden hämärä, eteerinen valo ovat kiinnostaneet minua valokuvaajana jo vuosia. Kesäöiden hämyiset pellot ja usvaiset metsät tarjoavat valokuvaajalle inspiroivia, arjesta poikkeavia ”valonäkymiä”. Kun käyttää useiden kymmenien sekuntien valotusaikoja, saa muistikortille taltioitua varsin uudenlaisia, kiehtovia näkymiä hiljaisesta, uinuvasta maailmasta – jopa paljon parempia ja taianomaisempia, mitä silmällä voi nähdä.
Muutamat seikat ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun yömaisemia lähtee kuvaamaan. Kaiken keskiössä on hyvä jalusta, ja sen jälkeen täydet käsisäädöt kamerassa. Automaatti ei toimi oikein pimeässä, eikä osaa useinkaan valottaa kuvaa halutunlaiseksi.
Öisiä maisemia kuvatessa maltti on valttia, sillä hyviä tuloksia saadaan vasta, kun valotusaika on varsin pitkä (20-30 sekuntia), ISO-herkkyys riittävän alhainen, jotta kuva on puhdas ja kohinaton, ja aukko pieni, jotta kuva säilyy terävänä.
Kuten aiemmin mainittu, erityisesti hyvä jalusta on siis tarpeen. Kuvaaminen vaatii myös paljon pitkäjänteisyyttä, sillä sommitteluita on usein vaikea tehdä pimeyden vuoksi, koska pahimmillaan kameran etsimestä ei näe käytännössä mitään. Kamera pitää asetella taskulampun valossa, ja asetukset säätää näppituntumalta. Usein kokemus onkin paras väline sommittelun onnistumiseen, mutta käytännössä kannattaa laittaa aluksi kameraan mahdollisimman korkea ISO-arvo ja suuri aukko sekä lyhyehkö valotusaika (esim. 1 sekunti), jolloin laatu on heikko, mutta kuvan saa nopeasti. Näillä rakeisilla testivalotuksilla voi katsoa, oliko sommittelu osunut kohdilleen, korjata ja kokeilla uudelleen, kunnes on itse tyytyväinen näkymään. Tässä vaiheessa tarkennus on hyvä ottaa automaatilla joko jostain kaukana näkyvästä valopisteestä (laajan maisemakuvan tapauksessa), tai lähikuvan tapauksessa tarkennusapuvalon tai taskulampun avustuksella. Sitten tarkennus kytketään manuaalille, jolloin se ei eri valotuskokeilujen välillä turhaan lähde sahaamaan tai eksymään sumeaksi.
Lopulta asetukset vaihdetaan takaisin ”laadukkaiksi” ja hitaiksi (ISO alhaiseksi, valotusaika pitkäksi ja aukko pienemmäksi), ja otetaan varsinainen pitkä valotus. Näitä valotuksia kannattaa ottaa useita, kunnes on itse tyytyväinen tulokseen. Suositeltavaa on valottaa kuva reilusti kirkkaammaksi, mitä yön pimeys silmään näyttäisi (kuitenkin niin, että kuva ei pala puhki), ja säätää kuva jälkikäteen tietokoneella takaisin tummemmaksi. Näin varjoalueet säilyvät lopputuloksessa mahdollisimman siisteinä ja kohinattomina.
Tähtivalokuvaaminen liittyy aiheeseen läheisesti, mutta on vuorostaan oma taitolajinsa, sillä tähdet liikkuvat taivaalla suhteellisen nopeasti (tai oikeammin maapallo pyörii allamme). Se aiheuttaa uusia huomioitavia asioita, kun halutaan hyviä kuvia tuosta öisestä tuikkivasta näkymästä. Siitä kerromme lisää lähiaikoina julkaistavassa omassa tutoriaalissa, joten stay tuned! 🙂
Jos sinulla tulee mieleen kysyttävää tai kommentoitavaa yökuvaamisesta, tai haluat jakaa omia yökuvauksen tuloksiasi, kommentoi artikkeliamme ja jaa parhaita tuloksiasi Flickr-galleriassamme!
Lisää yökuviani on nähtävillä portfoliossani tai Flickrissä.