HUOM! Ilmoittautuminen Helsingissä 5.-7.9. järjestettävään vastaavaan leiriviikonloppuun on vielä avoinna, lue lisää täältä ja ilmoittaudu osoitteeseen sakari.aleksi.makela (at) sksl.fi!
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna olin Tampereella NVK:n järjestämällä ‘viikonloppuleirillä’. Lähdin reissuun vähän ex tempore -meiningillä, mutta onneksi! Leirin tarkoituksena oli opiskella valokuvaamista, kuvata ulkona ja sisällä, hengailla ja tutustua uusiin ihmisiin. Niin ja paistaa makkaraa, mitä me ei koskaan tehty, prkL!
Lähdin tapahtumaan avoimin mielin, en ollut aiemmin ollut missään vastaavanlaisessa valokuvaustapahtumassa ja toivoin tutustuvani viikonlopun aikana nuoriin ammattikuvaajiin. Päätarkoituksenani ei ollut lähteä leirille opiskelemaan kuvaamisen teknisiä asioita, niitä on kuitenkin jo tullut opiskeltua jonkin verran. Totta kai toivoin kuitenkin oppivani jotain uutta 🙂
Siskoni asuu Tampereella ja hän heitti minut Johanneksen koululle, missä oli tarkotus aloittaa leiriviikonloppu. Odotin luokassa olevan lähemmäs parisenkymmentä nuorta kuvaajaa. Kävin jo mielessäni läpi miten me esitellään kaikki toisemme jossain piirissä istuen, ja mietin mitä kertoisin itestäni. Sakari (yksi vetäjistä) tuli avaamaan minulle oven ja luokassa oli itseni ja Sakarin lisäksi yksi nuori kuvaaja, Mima, sekä Sakarin kihlattu Amanda. Olin vähän että WTF, mitähän tästäkin nyt tulee. Viikonloppu olisi tarkotus hengata näin pienessä porukassa? Pienen shokin jälkeen rupesin funtsiin, että tämähän voi olla oikeestaan ihan hyvä juttu. Voidaan ainakin tutustua paremmin toisiimme ja keskittyä olennaiseen enemmän. Sakari sanoi, että tulossa olisi vielä yksi ‘oppilas’ ja pari vetäjää, joista toinen oli tulossa lauantaina. Parin tunnin päästä Markus ja Esa-vetäjä saapuivatkin. Kävimme tarkemmin läpi viikonlopun ohjelmaa ja innostuin vielä enemmän. Meille oli tulossa malleja lauantaille ja sunnuntaille ja kuvausteemat vaikuttivat hyviltä.
Koko viikonlopun ajalle oli hyvin tekemistä, koko ajan oltiin menossa ja välillä pysähdyttiin pelkästään syömään ja juomaan sekä käsittelemään kuvia. Perjantai-iltana kierreltiin vähän Tampereen kaupunginosia, esim. Pispalaa. Nähtiin mahtava auringonlasku ja leikittiin vähän valomaalauksella.
Lauantain ohjelmaan kuului päivällä Särkänniemeen meno ja siellä kuvaaminen tehtävänannon mukaisesti. Aamupäivällä koululle tuli kolme mallia, joista kaksi oli naisia. Tutustuttiin ja käytiin läpi päivän kuvausteemoja ja suunnitelmia. Yksikään malleista ei ollut mikään ammattimalli ja käsittääkseni kahdelle naiselle kerta oli ensimmäinen. Miesmallimme puolestaan opiskeli näyttelemistä ja muita ilmaisutaitoja.
Itse kuvailin lauantaipäivän toista naismallia, Mariannea. Ei mikään helppo homma mennä ensimmäistä kertaa malliksi keskelle Särkänniemen ihmispaljoutta. Mutta hyvin Marianne veti, eikä näyttänyt kokemuksen puutettaan yhtään. Oli mukava kuvailla ja sain jopa oman assistentin yhdestä vetäjästä, Paulista. Sain myös Paulin kameran käyttööni ja nyt en käytännössä halua enää koskea omaan kameraani…
Markus joutui lähtemään jo kahdeksan junalla ja meitä jäi paikalle enää minä ja Mima plus vetäjät ja mallit. Mentiin illalla Pyynikin rantaan missä syötiin pizzat ja kuvailtiin rennolla meiningillä. Saatiin siinä mukava päätös päivälle. Esa heitti minut siskoni kämpille ja jatkoi itse illanviettoaan kuuteen asti. 😀
Sunnuntaina oltiin koululla ja kuvailtiin studiotiloissa sekä koulun sisällä. Tällä kertaa meillä oli kaksi mallia, Arvo ja Hanna. Hanna oli myöskin ensimmäistä kertaa mallina. Tarkoitus oli kuvata studiossa ja salamoilla, mutta päädyin menemään portaikkoon ja käyttämään isosta ikkunasta tulevaa luonnonvaloa. Laitoin Hannan aika tiukille. Sain päähäni vision jonka halusin toteuttaa, mutta se ei ollut helppoa – varsinkin kun kyseessä oli ensimmäistä kertaa mallina toimiva henkilö. Saimme kuitenkin vision toteutettua ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Teemana oli TIME -lehden (tmv.) kansikuva.
Sunnuntai saatiin päätökseen siinä kuuden tienoilla. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan rattoisa kokemus ja käteen jäi paljon kaikkea hyödyllistä. Opin loppupeleissä aika paljon lyhyessä ajassa. Plus mikä hienointa, tutustuin huipputyyppeihin. Ja se on ykkösjuttu meikälle.
Kirjoittaja on leirille osallistunut nuori vaasalainen valokuvaaja Samuel Glassar. Hänen töihinsä voit tutustua osoitteessa fb.com/rndmphoto. Making of -kuvat on ottanut Amanda Lehtola.