Ihastuin välittömästi tämän nuoren naisen valokuviin löydettyäni hänet, muutama viikko takaperin Facebookista. Hänen vastuksensa meidän kysymyksiimme olivat myös yhtä pirteitä kuin hänen kuvansa!
Olen 21-vuotias ja kuvia olen ottanut vuodesta 2011 lähtien. Tykkään kissoista, villapuseroista, early grey teestä ja vanhoista kameroista. Olen levoton, kapinallinen ja todella laiska. Minulla on punainen pyörä nimeltä Edward, hänen kanssaan etsimme jatkuvasti uusia seikkailuja.
Mikäli olisin mytologinen hahmo, niin olisin joko lohikäärme taikka Hello Kitty. Unelmien autoni on auringonlaskun värinen Volkswagen Beetle. Suosikkiruokani on omenapiirakka.
Kuvaile millainen tyyli sinulla nykyään on valokuvaajana?
Tyylini on hyvin värikäs ja luonnollinen. Olen lisäksi kuullut, että saan naismallini näyttämään fantasiamaailman keijukaisilta. Naiset ovat ehdottomasti suurin inspiraation lähteeni.
Millainen valokuvaaja olit nuorempana?
Aloitin kuvaamisen vasta kaksi vuotta sitten, joten tämä kysymys tuntuu vaikealta. En usko tyylini muutuneen niin paljon. Kuvaan edelleen kauniita ihmisiä luonnollisissa ympäristöissä. Olen kehittynyt ohjaamaan mallejani, sekä kommunikoimaan paremmin asiakkaiden kanssa. Lisäksi minulla on nykyään vakituinen meikkitaiteilija, joka on ollut aivan mahtavaa!
Millainen on sinulle täydellinen kuvauspäivä?
Tämän kysymys tuntuu hieman katkeralta, koska minun edelliset kuvaukseni olivat katastrofaaliset rakeiden, sateen ja rankan tuulen takia. Minulla on edelleenkin huono omatunto mallin takia. Hän oli niin urhea!
Täydellinen päivä sisältäisi paljon aurinkoa! Se on ainut asia jota oikeasti tarvitsen!
Mihin viimeaikaiseen kuvaasi olet erityisen tyytyväinen ja miksi?
Tästä kuvasta olen erityisen ylpeä! Kyseessä oli asiakastyö ja kaikki meni loistavasti aina meikistä, valoon ja kuvauspaikkaan asti. Rakastuin myöskin taustalla olevaan siniseen savuun ja kuinka se korostaa kuvaa.
Ketä kuvaajia sinä itse ihailet, ja miksi juuri näitä?
Tykkään Nirrimistä, Julia Trottista, Lara Jadesta, Kesler Tranista ja Ann He:stä. Heidän kaikkien kuvissaan on jotain tiettyä, joka määrittelee heidät. Voit katsoa kuvaa ja tunnistaan sen heidän ottamakseen. Toivon että minulla myös jonain päivänä on niin tunnistettava tyyli.
Mitkä ovat suosikki inspiraation lähteesi?
Seuraan paljon valokuvablogeja Tumblrissa. Siellä tykkään valikoida paloja tuleviin kuvauksiini. Kerään kaikken löytämäni ihanuudet tänne: http://frostblommor.tumblr.com/
Millaista kalustoa käytät kuviisi, ja ilman mitä objektiiviä et voisi elää?
Kuvaan Nikon D90 -rungolla. Tähän mennessä käytetyin objektiivini on ollut Jupiterin 135mm. Hiljattain lainasin kaveriltani 50mm objektiivin, palautettuani sen oli minun pakko hankkia itselleni samanlainen. Lisäksi hankin 85mm objektiivin siinä samalla. Näillä olen pärjännyt mainiosti tähän mennessä!
Tykkään näistä kaikista ja yhden valitseminen tuntuu vaikealta, mutta ehkäpä minun Jupiter. Se on aina ollut minulle rakas.
Valitse kuva jonka olet ottanut, ja kerro kuinka kuvasit ja muokkasit sen?
Tässä on yksi suosikkipotreteistani. Toivottavasti malli ei tapa minua tämän takia hehe! Mallini oli melko krapulainen, mutta tykkäsin tästä kuvasta silti kovasti. Korjailin muutamaa kohta kunnes kuva näytti täydelliseltä.
Kuvasin tämän kuvan iltapäivän valossa minun todella terävällä Jupiter 135mm objektiivillä. Muut asetukset kamerassa olivat ISO 250, valotusaika 1/400 ja käytössäni oli objektiivin täysi aukko.
Aloitin jälkikäsittelyn poistamalla kaksi vaalea valopistettä taustasta. Tämän jälkeen käytin Photoshopin käyriä tuodakseni värejä paremmin esille ja parantamaan kuvan yleistä kontrasta. Jatkoin ihon muokkaamiseen, jonka tein Healing brush -työkalulla. Poistin muutaman rypyn ja pisteen hänen otsastaan.
Lopuksi käytin Liquify -työkalua suurentaakseni hänen ylähuultaan ja suoristaakseni alahuulen. Taisin myös korjailla hänen kulmakarvojaan ja nenää hieman.
Nyt kun katson tätä tajusin että minun olisi pitänyt korjata nuo hiuskarvat pois paidan päältä, mutta ei voi mitään.
Lisää Siirin kuvia löytyy täältä:
Muista tykätä NVK:sta Facebookissa