Syksyinen photowalk Porissa

Porissa päästiin taas porukalla kuvaamaan photowalkin merkeissä. Kuuden hengen voimin lähdimme etsimään mielenkiintoisia kuvauskohteita keskustan alueelta ilman sen suurempia suunnitelmia. Sattumoisin paikallinen teatteri järjesti esityksiä kaupungilla ja photowalk sai vauhdikkaan alun katuteatteria kuvatessa. Porin uusi local, Kiia, oli ideoinut muutamia aiheita, joista sai ammentaa inspiraatiota ja “tanssija ihmisten keskellä” ei tuntunutkaan enää yhtään niin vaikealta!

Photowalk Pori

Parasta photowalkeissa on ehdottomasti uusiin ihmisiin tutustuminen ja inspiraation saaminen. Omat kotinurkat saattaa olla monelle jo liiankin tuttuja ja samojen paikkojen kuvaaminen tuntuu ankealta. Tälläkin kertaa löysimme ainakin kaksi paikkaa, joissa en itse ollut koskaan käynyt (tai edes tietänyt niiden olemassaolosta)!

Etukäteen suunnitellut aiheet olivat loistava tapa katsoa tuttuja paikkoja uudella tavalla ja suosittelenkin inspiraatiopulasta kärsiviä keksimään (tai pyytämään jotakuta muuta keksimään) aiheita, joita lähtee kuvittamaan. Esimerkiksi ”kuvassa pitää olla jotain vaaleanpunaista” sai näkemään vaaleanpunaisia täpliä ympäri kaupunkia – ohimenevän mummon takissa, uutuudenhohtavassa vespassa tai kymmenissä pienissä sydäntarroissa seinällä! ”Ota kuva korkealta” sai meidät seikkailemaan katolla olevaan parkkihalliin, joka olikin yllättäen todella inspiroiva kuvauspaikka.

Kuva: Alexandra Karlsson

Kuva: Alexandra Karlsson

photowalk_17

Kuvat: Alexandra Karlsson
Kuvat: Alexandra Karlsson

Porissa on tiedossa syksyn ja talven varalle kivoja tapahtumia, joita porukalla ideoimme photowalkilla. Pysyhän siis kuulolla ja tule mukaan hauskaan porukkaamme!

Jos Porin local-ryhmä ei ole sulle vielä tuttu, käy kurkkaamassa tästä.

Nuoret valokuvaajat