Surrealistisen/luovan valokuvan lähtökohta on usein oma mielikuvitus. Silloin valokuva mahdollistaa todellisuuden näkemisen muunneltuna ja kiinnostavalla tavalla erilaisena. Näkemänsä erikoisen unen voi tuoda todellisuuteen kuvan muodossa. Omat kokemukset/tuntemukset voi muuttaa kuvan elementeiksi vertauskuvalliseen tapaan. Omakuvansa voi muuttaa satuhahmoksi. Mahdollisuuksia on monia ja kuvaajalla voi olla erilaisia tavoitteita kuvalleen. Tärkeässä asemassa surrealistisessa kuvassa on usein kuvankäsittely. OnRead More

889 503. Niin monta tykkääjää on tämän artikkelin kirjoitushetkellä Mikko Lagerstedtin Facebook-sivulla. Kyseessä on varmasti yksi Suomen tunnetuimmista valokuvaajista sosiaalisessa mediassa. Mikko tunnetaan varsinkin yöllä kuvatuista maisemakuvistaan, joissa tunnelma on vahvasti läsnä. Halusimme selvittää Mikon salaisuudet upeisiin kuviin. Kuinka kauan olet valokuvannut ja mikä sai sinut aloittamaan harrastuksen? Olen valokuvannut melkein kahdeksan vuotta, vuodesta 2008Read More

Useimmiten makrokuvauksesta puhuttaessa tarkoitetaan luonnon yksityiskohtien, kuten kukkien ja hyönteisten valokuvaamista. Käytännössä makrokuvaus on kuitenkin kaikenlaista lähikuvaamista, jossa kuvauskohteena voi olla mitä tahansa. Makrokuvaus erityisesti on yksi valokuvauksen taiteellisimmista muodoista, sillä ympäröivästä maailmasta löytyy monenlaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pelkästään muodoilla ja valolla leikkimällä voi saada aikaan upeaa abstraktia jälkeä. Teoriassa makrokuvaus ei ole niin yksiselitteinen asia,Read More

Kun syksy ja pimeät illat ovat kovaa vauhtia tulossa, ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika kirjoittaa hämäräkuvauksesta. Oma lemppariaiheeni valokuvauksessa on ehdottomasti kaupunkimaisemien kuvaaminen hämärässä. Hämärä tekee kaupungista niin erinäköisen kuin päivällä ja se tuo aivan omanlaisensa fiiliksen valokuviin. Keskityn tässä artikkelissa kaupungissa tapahtuvaan kuvaukseen, mutta ohjeet ja vinkit sopivat myös muuhun hämäräkuvaamiseen, ainakin jos vähänRead More

On tavanomainen heinäkuinen aamu astuessani ovesta kymmenasteiseen ulkoilmaan kamerareppuni kanssa. Juuri horisontin yläpuolelle noussut aamuaurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ilmassa on vielä yön jäljiltä usvan tuntua. Hengitän syvään mesiangervon tuoksua ja suuntaan kulkuni metsään, vaikken vielä tiedä mikä on matkani määränpää. Ei minun vielä tarvitsekaan tietää, sillä luonto kyllä tarjoaa kuvausideoita. Luontokuvauksessa pidänkin erityisesti siitä,Read More

Inspiroituminen on itselleni yksi tärkeimpiä osa-alueita valokuvaamisessa. Tykkään käyttää aikaa inspiroitumiseen, koska ennen kaikkea nautin siitä. Aloitan inspiroitumisen hyvin usein kirjoittelemalla ajatuksiani ylös. Kirjoittamisella pääsen paremmin aiheeseen kiinni ja saan kaiken tarvittavan muistiin. Kuljetan aina mukanani luonnoskirjaa joten pääsen missä vaan laittamaan asioita muistiin. Itselleni kirjoittaminen on luonteva tapa tallettaa valokuvaukseen liittyvät asiat. Kirjoittamista suosittelen ehdottomasti kaikille!Read More

Meidän vieraskynään tarttui tällä kertaa valokuvataituri Iiro Rautiainen. Pölyssä on vain sitä jotakin. Vaikka se yleensä assosioituu tylsän siivouspäivän ja tunkkaisten lakanoiden kanssa, niin kyllä siitä irtoaa myös kivan tunnelmallista meininkiä tarvittaessa! Valohan on aina kiehtova elementti kun sen näkee konkreettisesti. Oli se sitten sateenkaari, sumuinen aamu tai vaikkapa pölyinen huone. Valon osuessa ties mihinRead More

Päivien ja viikkojen ajomatkat, tuntien vaellukset, huonosti nukutut yöt, märät vaatteet sekä mutaiset ja kolhiintuneet kameravarusteet; nämä ovat asioita, jotka ehkä parhaiten kuvaavat matkailu-/seikkailuvalokuvaajan reissuja. Heräät tunteja ennen auringonnousua vain ehtiäksesi vaeltamaan läheisen vuoren huipulle taltioimaan auringon ensisäteet. Ei ole ihme, etteivät kaikki ryhdy matkakuvaajiksi. Mutta minulle tämä on valokuvauksen suola. Tämä on minun intohimoni.Read More

Tällä kertaa meidän vieraskynään tarttui 29-vuotias pokerin pelaaja / valokuvaajan alku Janne Käyhkö. Hän kertoo omista kokemuksistaan, kuinka löytää ”se oma juttu”. Suosittelemme seuraamaan häntä Instagramissa le_jmk ! Koulusta valmistumisten alla monella nuorella on vaikea päätös edessään. Minne jatkaa seuraavaksi? Millä alalla työllistyy, mistä saa hyvää palkkaa ja erityisesti mikä itseä kiinnostaa?  Miten löytää ”seRead More

Tällä kertaa meidän vieraskynään tarttui Anni Reponen, joka on tuttu Helsingin NVK-Weekendiltä vuodelta 2014. Varmastikin suurimmalle osalle teistä Nuorista valokuvaajista valokuvaus muodostaa suuren osan identiteetistä. Jos se ei ole jo ammatti, se on erittäin vakavasti otettu harrastus ja varmasti haaveammatti. Tosin kaikki ei mene aina niin kuin Strömsössä, ja vaikka monelle on itsestään selvää, etteiRead More

Nuoret valokuvaajat