Blogi

Alkaa hiljalleen olla aika laittaa vuosi 2014 pakettiin, paketti kuusen alle, ja rauhoittua viettämään joulua ja uutta vuotta. NVK kerkesi kuluneen vuoden aikana olla mukana monessa ja järjestää kivoja tapahtumia, joissa oli aina mahtava fiilis niin järjestäjillä kuin mukanaolijoilla. Me ylläpitäjät nöyrästi nostamme tonttulakkejamme ja kiitämme kaikkia mukana olleita tästä upeasta vuodesta! olimme oman osastonRead More

Moi! Kuten jo saatat tietää, NVK kävi syksyllä vierailemassa Tanskassa Esan ja Samuelin voimin. Pienessä kaupungissa Aarhusissa järjestettiin ensimmäistä kertaa video- ja valokuvafestivaali Aarhus Independent Pixels. Festivaalin kaksi järjestäjää Esbenin ja Andersin idea toteutui ideasta realiteetiksi alle vuodessa. Kunniamaininnan arvoinen suoritus huomioiden festivaalin laadun ja suosion! Kävimme tutustumassa kaveruksiin ja kyselimme vähän pintaa syvempiä ajatuksiaRead More

Pari kuukautta sitten meitä lähestyttiin Tanskasta Aarhus Independent Pixels -tapahtuman yhden järjestäjän Esben Perssonin toimesta. Hän kysyi edustammeko suomalaisia nuoria valokuvaajia, ja voisimmeko mainostaa hänen järjestämää tapahtumaa, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen nuoria video- ja valokuvaajia pohjoismaista. Tietysti suostuimme antamaan tukemme tapahtumalle, koska NVK kohderyhmänä tällaiseen tapahtumaan ei luonnollisesti voisi olla yhtään osuvampi. Tutustuimme itsekinRead More

NVK:n porukka kiittää viime viikonlopusta kaikkia osallistujia! Viikonloppuna saimme nauttia kesän viimeisistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä, sekä tutustua moniin uusiin mahtaviin tyyppeihin, ja yhdessä saimme tallennettua huikeita hetkiä kameroidemme kennoille Helsingin keskustasta, Night by night –nimisestä punkrock bändistä, Suomenlinnasta, tulenpuhalluksesta, fillaroivasta hipsteristä sekä meidän muista malleista. Suuret kiitokset vielä kuvaajille, malleille sekä muille vetäjille. ViikonlopunRead More

Jotain alkaa, jotain loppuu. Tänään nimittäin starttaa NVK:n toinen weekend -tapahtuma, minkä takia viimeistään tänään on hyvä käydä edellisen leirin ulosantia läpi. Lauantaina menimme Särkänniemeen ja päivän päätehtävänä oli kuvata viiden kuvan editorial-tyylinen sarja kuvitteellisiin lehtiin ”The Hipster Magazineen”, ”Fashioniin” sekä ”Wool & Loveen”. Kukin osallistujista sai valita mieleisensä lehden sekä teemaan sopivan mallin. KuvankäsittelynRead More

HUOM! Ilmoittautuminen Helsingissä 5.-7.9. järjestettävään vastaavaan leiriviikonloppuun on vielä avoinna, lue lisää täältä ja ilmoittaudu osoitteeseen sakari.aleksi.makela (at) sksl.fi! Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna olin Tampereella NVK:n järjestämällä ‘viikonloppuleirillä’. Lähdin reissuun vähän ex tempore -meiningillä, mutta onneksi! Leirin tarkoituksena oli opiskella valokuvaamista, kuvata ulkona ja sisällä, hengailla ja tutustua uusiin ihmisiin. Niin ja paistaa makkaraa, mitä me ei koskaanRead More

Nuoret valokuvaajat järjestää tänä kesänä kaksi leiriviikonloppua ”NVK Weekend” -nimellä. Ensimmäinen järjestettiin Tampereella 1.-3.8. Johanneksen koululla ja toinen järjestetään Helsingissä 5.-7.9. Kameraseura ry:n tiloissa. Viikonloput sisältävät luentoja, studiokuvausta, säiden salliessa kuvausretkiä (Tampereella Särkänniemeen ja Helsingissä Suomenlinnaan), makkaranpaistoa, kuvankäsittelyä ja mukavaa yhdessäoloa samanhenkisten nuorten kanssa. Koko viikonlopun hinta on 79 euroa (sisältää päiväohjelmat). Voit myös osallistuaRead More

Konsta on meille NVK:ssa jo tuttu kasvo, meillä on muun muassa ollut hänestä haastattelu viime syksynä. Vapaa-ajallaan Järvenpääläinen Konsta harrastaa retkeilyluistelua. Näillä seikkailuillaan hän pitää usein mukanaan pientä GoPro -kameraa. Tämä harrastus todellakin kannatti Konstan tapauksessa, sillä GoPro löysi hänen  viime talvena tekemänsä luisteluvideon YouTubesta ja osti hänen videomateriaalinsa! Haluamme NVK:n osalta myös onnitella Konstaa tästä hienostaRead More

Kymmenkunta valokuvauksesta kiinnostunutta nuorta kokoontui upeassa säässä Suomen Valokuvataiteen Museon eteen, NVK:n ensimmäistä photowalkia varten. Reittimme kulki Kaapelitehtaalta kohti Jätkäsaaren urbaania ympäristöä. Etenemisvauhti oli valokuvaajille tyypillinen, arviolta noin sata metriä vartissa. Tämä ei todellakaan haitannut sillä seura oli mukavaa ja ideat villejä! Kiitoksia kaikille kävelylle osallistuneille! Toivottavasti näemme seuraavalla kerralla vielä enemmän väkeä! Tässä allaRead More

Tässä nuoressa kaverissa yhdistyy selvästi taito ja aito innostus! Olin todella häkeltynyt törmättyäni 15-vuotiaan Andren ottamiin muotikuviin! Tästä syystä oli mahtavaa saadat hänet mukaan NVK:n haastatteluun. Olen varma että hänestä kuulemme vielä ja paljon! Olkaa hyvä ja inspiroitukaa tästä nuoresta lupauksesta tämän haastattelun muodossa. Kerro lyhyesti itsestäsi?  Olen Andre Pozusis, 15-vuotias valokuvaaja Helsingistä. Valokuvaamisen lisäksi harrastanRead More

Nuoret valokuvaajat