NVK:n Esa ja Andrei kävivät tutustumassa Rajalassa uuteen Olympus PEN-F -kameraan. Sanavalmiiden myyntimiesten lisäksi paikalla oli KAUAS Creativen porukasta Janne, Olli ja Janne kertomassa omia kokemuksiaan kyseisestä kamerasta. Game of Tones – Janne Amunét Janne Amunét promosi hyvin Pen-F esittelemällä kameran nopeita ja monipuolisia kuvankäsittely-mahdollisuuksia esimerkkien ja väriteorian kautta. Luento alkoi elokuvamaailman väriteorialla ja esimerkeillä suuristaRead More

  Nuoret valokuvaajat vietti viime viikonlopun messumaisemissa.   Kirjoittaja Samuel Glassar on yksi NVK:n vetäjistä ja ylläpitäjistä. Hän on vaasalainen valokuvaaja, intohimoinen yrittäjä, bloggaaja ja itsenäinen opiskelija. Facebook | Kotisivut | Blogi   Saavuin Helsinkiin ja messuille vasta lauantaiaamuna, koska vietin edellisen yöni vaasalaisessa yökerhossa..kuvaamassa! Pääsin Messukeskukseen puoli yhdentoista aikoihin ja Esa tuli ovelle vastaanRead More

Pari kuukautta sitten meitä lähestyttiin Tanskasta Aarhus Independent Pixels -tapahtuman yhden järjestäjän Esben Perssonin toimesta. Hän kysyi edustammeko suomalaisia nuoria valokuvaajia, ja voisimmeko mainostaa hänen järjestämää tapahtumaa, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen nuoria video- ja valokuvaajia pohjoismaista. Tietysti suostuimme antamaan tukemme tapahtumalle, koska NVK kohderyhmänä tällaiseen tapahtumaan ei luonnollisesti voisi olla yhtään osuvampi. Tutustuimme itsekinRead More

NVK:n porukka kiittää viime viikonlopusta kaikkia osallistujia! Viikonloppuna saimme nauttia kesän viimeisistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä, sekä tutustua moniin uusiin mahtaviin tyyppeihin, ja yhdessä saimme tallennettua huikeita hetkiä kameroidemme kennoille Helsingin keskustasta, Night by night –nimisestä punkrock bändistä, Suomenlinnasta, tulenpuhalluksesta, fillaroivasta hipsteristä sekä meidän muista malleista. Suuret kiitokset vielä kuvaajille, malleille sekä muille vetäjille. ViikonlopunRead More

Kymmenkunta valokuvauksesta kiinnostunutta nuorta kokoontui upeassa säässä Suomen Valokuvataiteen Museon eteen, NVK:n ensimmäistä photowalkia varten. Reittimme kulki Kaapelitehtaalta kohti Jätkäsaaren urbaania ympäristöä. Etenemisvauhti oli valokuvaajille tyypillinen, arviolta noin sata metriä vartissa. Tämä ei todellakaan haitannut sillä seura oli mukavaa ja ideat villejä! Kiitoksia kaikille kävelylle osallistuneille! Toivottavasti näemme seuraavalla kerralla vielä enemmän väkeä! Tässä allaRead More

Viime vuonna Sakari A. Mäkelä kirjoitti tutoriaalin yöllä kuvaamisen saloista, joka keskittyy pääasiassa maisemien taltioimiseen. Mahdollisuudet yöllä kuvaamiseen eivät rajoitu ainoastaan maisemien kuvaamiseen, vaan avaavat täysin uuden maailman joka kutsuu sinut ja kamerasi leikkimään kanssaan. Tällä kertaa keskitymme öiseen taivaaseen ja meitä ympäröiviin tähtiin. Ehdoton ystävä näille kuvausreissuille kameran lisäksi on kolmijalka ja mahdollisimman valovoimainenRead More

Tämän kesän osalta festarikansa alkaa hiljalleen kasailemaan viimeisetkin teltat pakettiin, ja elävän musiikin konsertit suurenevissa määrin siirtymään syksyn myötä kolkoille klubeille. Valojen välkkyessä musiikin tahtiin pimeällä klubilla on monta asiaa jotka valokuvaajan on syytä huomioida. Tänään jaan teille muutamia vinkkejä, joilla onnistutte saamaan parempia kuvia suosikkiartistienne konserteista. Ei siis muuta kuin tilaamaan lippuja tuleviin konsertteihin!Read More

Kuluneen vuoden aikana olen huomannut kuvankäsittelyn jakavan valokuvaajat eri kuppikuntiin. Etenkin omassa paikallisessa kameraseurassa osa vanhan koulukunnan filmikuvaajista tuntuu vierastavan kuvien jälkikäsittelyä vedoten siihen, ettei ennenkään kuvia ole käsitelty. En ehkä täysin allekirjoita sitä etteikö työn jälkeen olisi pystynyt  vaikuttamaan kamera omien säätöjen ulkopuolella. Nykyään digiaikana kaikki on tehty vaan huomattavasti helpommaksi. Esimerkiksi ennen käytettiinRead More

Tämän artikkelin tarkoitus on innostaa teitä ottamaan erilaisia kuvia, joita olette yleensä tottuneet räpsimään. Tällä tavoin löydätte uutta mielenkiintoa valokuvaukseen.   Ideat Tutki muiden tekemiä kuvia ja pohdi mikä tekee lumoavasta kuvasta niin hohdokkaan, ja löydä oma inspiraatiosi niistä. En tarkoita tällä, että sinun tulisi pyrkiä jäljentämään jonkun toisen ottamaa valokuvaa, vaan saada vaikutteita jaRead More

Pienellä askartelulla voit päästä kurkistamaan lähikuvauksen ihmeelliseen maailmaan. Tässä artikkelissa NVK:n historian ensimmäinen vieraskirjoittaja Esa Rosqvist käy läpi kaikki tarvittavat työvaiheet tee-se-itse makro-objektiivin tekoa varten!  Näitä objektiiveja voi tehdä käytännössä niin monta erilaista kun vain keksii sopivia lasisia tai muovisia kappaleita, jotka käyvät linssiksi. Itse toteutin tämän prototyyppikappaleen melkolailla varman päälle, tässä tapauksessa linssinä toimi käytetynRead More

Nuoret valokuvaajat