Blogi

Konsta Linkola on innostui valokuvaamisesta juuri ennen kuin hän lähti vaihto-oppilaaksi Saksaan. Tämän jälkeen hän on kuvannut hyvin monipuolisesti kaikkea luonnosta urheiluun. Haastattelussa oli erityisen mielenkiintoista kuulla hänen kokemuksistaan Combat Camera -kuvausryhmässä. Kerro lyhyesti itsestäsi?  Olen 20-vuotias Järvenpääläinen valo- ja videokuvaaja. Tykkään luonnosta, seikkailuista ja hyvistä tyypeistä. Kuvaile millainen tyyli sinulla on valokuvaajana? En ole vieläRead More

Meillä on sivuillamme viime aikoina ollut lähes ainoastaan muotokuvaajia esittelyssä. Tästä syystä oli mahtavaa, että upeilla luontokuvillaan muun muossa Instagramia valloittava Konsta Punkka suostui NKV:n haastatteluun! Kerro lyhyesti itsestäsi? Olen 19 – vuotias luontokuvaaja Helsingistä. Kirjoitin keväällä ylioppilaaksi ja tällä hetkellä pääasiassa kuvailen luontoa ja mietin, että ”mitäs sitä tekisi isona”. Kuvaile millainen tyyli sinullaRead More

Tämän kesän osalta festarikansa alkaa hiljalleen kasailemaan viimeisetkin teltat pakettiin, ja elävän musiikin konsertit suurenevissa määrin siirtymään syksyn myötä kolkoille klubeille. Valojen välkkyessä musiikin tahtiin pimeällä klubilla on monta asiaa jotka valokuvaajan on syytä huomioida. Tänään jaan teille muutamia vinkkejä, joilla onnistutte saamaan parempia kuvia suosikkiartistienne konserteista. Ei siis muuta kuin tilaamaan lippuja tuleviin konsertteihin!Read More

Ihastuin välittömästi tämän nuoren naisen valokuviin löydettyäni hänet, muutama viikko takaperin Facebookista. Hänen vastuksensa meidän kysymyksiimme olivat myös yhtä pirteitä kuin hänen kuvansa!  Olen 21-vuotias ja kuvia olen ottanut vuodesta 2011 lähtien. Tykkään kissoista, villapuseroista, early grey teestä ja vanhoista kameroista. Olen levoton, kapinallinen ja todella laiska. Minulla on punainen pyörä nimeltä Edward, hänen kanssaanRead More

Kuluneen vuoden aikana olen huomannut kuvankäsittelyn jakavan valokuvaajat eri kuppikuntiin. Etenkin omassa paikallisessa kameraseurassa osa vanhan koulukunnan filmikuvaajista tuntuu vierastavan kuvien jälkikäsittelyä vedoten siihen, ettei ennenkään kuvia ole käsitelty. En ehkä täysin allekirjoita sitä etteikö työn jälkeen olisi pystynyt  vaikuttamaan kamera omien säätöjen ulkopuolella. Nykyään digiaikana kaikki on tehty vaan huomattavasti helpommaksi. Esimerkiksi ennen käytettiinRead More

Olen itse ihaillut jo jonkin aikaa tämän kaverin käsittämättömän hienoja kuvia Facebookissa, joten oli mahtavaa päästä tutustumaan Johannekseen tarkemmin tämän haastattelun muodossa! 1. Kerro lyhyesti itsestäsi?  Mä oon Johannes 17-vuotta ja asun Kalliossa. Muutin tänne Pohjanmaalta heinäkuussa. Tykkään tatuoinneista ja Jeesuksesta. Kuvaukset alotin muutama vuosi sitten kun sain mun veljen vanhan pokkarin ja sillä sitRead More

Oletko koskaan miettinyt miltä näyttää valokuva, jossa kasa palavaa teräsvillaa pyörii vaijerin päässä teräsvispilän sisällä? … En minäkään ennen kuin törmäsin yllä mainittuun kuvaukseen ensimmäisen kerran. Kuva sai minut pohtimaan muutamia asioita, kuten: MITÄ IHMETTÄ TÄSSÄ KUVASSA TAPAHTUU, JA KUINKA TUO TAIKUUS LOIHDITAAN?! Elämäänne helpottaakseni teidän ei tarvitse itse tämän artikkelin jälkeen enää selvittää asiaa,Read More

”Hui että miten kaunista valoa tuolla. Katsokaa!” Kuulostaako tutulta huudahdukselta liikkuessasi valokuvaajaporukassa? Minulle ainakin! Lähdin selvittämään minkälaista valoa kourallinen nuoria valokuvaajia pitää kauniina. Tässä koottuna heidän vastauksia aiheesta. Artikkelin kuva: Jussi Ulkuniemi   Kaunis valo luo kuvaan tarinaa. Se ei vie huomiota pois kuvan ”objektista” vaan lähinnä tukee ja vie sen välittämää tunnetta/tunnelmaa syvemmälle. Kaunis valoRead More

”Aina on hyvä sää grillata”, totesi myyjä minulle paikallisella huoltoasemalla. Oli hyytävän kylmä syyskuinen aamupäivä ja tiskiltä edestäni löytyi tulitikkuja ja sytytysnestettä. Hämmennyin myyjän tokaisusta ja meinasin hätääntyneenä heittää pienen valkoisen valheen sytytysnesteen oikeasta käyttötarkoituksesta. Todellisuudessa en tosiaan ollut matkalla mökille, vaan valokuvaaman neljää laskettelijaa heidän tulevaa Nordic Hooligans laskuleffaa varten. Sytytysnesteen jälkeen vuorossa oliRead More

Urheilijoiden kuvaamiseen erikoistunut Markku Lempinen sai tehtäväkseen toteuttaa Jokereiden kausijulkaisua varten kuvat. Markku päästää meidät tässä artikkelissä kurkkaamaan kuinka loppullinen kansikuva valmistui vaihe vaiheelta pukukopista painoon. Vaihe 1: Pelaajakuvat. Otetaan hyvät kuvat kaikista pelaajista kausijulkaisuun ja valitaan (tässä tapauksessa seura valitsi) tärkeimmät kaverit kanteen. Mustana taustana toimi tällä kertaa pukukopissa valmiina olleet verhot. Päävalo oli kuvissa kameranRead More

Nuoret valokuvaajat